Pääkaupunkiseudulla 18.-26.3. järjestettävän Hurraa! -festivaalin avajaistempaus houkutteli Kampin Narinkkatorille isät, äidit, isovanhemmat, sisarukset ja muut läheiset tanssittamaan perheiden pienimpiä. Tapahtumassa tanssittiin tanssitaiteilija Satu Tuomiston, Riikka Siiralan ja Jenna Rignellin Hurraa! -festivaalille koreografioima vauvatanssi.

Leveitä hymyjä ja auringonpaistetta

Narinkkatorin tapahtuma oli menestys ihanaa kevätauringonpaistetta myöten. Ilmapallot, huiveja heiluttelevat aikuiset, mukana tanssivat lapset sekä kantoliinoissa ja rattaissa tanssiin osallistuneet vauvat pysäyttivät monet ohikulkijat hymyilemään.

Paikalle saapuneilla oli ollut mahdollisuus tutustua vauvatanssikoreografiaan jo ennen tapahtumaa YouTube-videon tai pääkaupunkiseudun kulttuuritaloilla järjestettyjen tanssityöpajojen avulla. Yksinkertaiseen tanssiin oli kuitenkin helppo hypätä mukaan myös ilman aiempaa harjoittelua.

Vaunujengin kaivatut kokoontumisajot

Janina ja yhdeksän kuukautta vanha Emilia Himberg saapuivat tapahtumaan suoraan Ylen Aamu-tv:n lähetyksestä, jossa oli jo aamutuimaan virittäydytty vauvatanssitunnelmiin. Alle vuoden vanhalle Emilialle tanssiminen on aiemmin tullut tutuksi äidin lattari- ja balettitunneilta. “Erityisesti lattarirytmit saavat Emilian hytkymään.”, Janina kuvailee tyttärensä musiikkimakua ja jatkaa “Ihan mahtavaa, että tämmöisiä tempauksia järjestetään. Vaunujengi kohtaa toisensa hauskan tekemisen kautta. Yhteisöllisyys ja vuorovaikutus on tärkeää sekä pienten lasten vanhemmille että vauvoille. Tämmöisille matalan kynnyksen perhetapahtumille on todellista tilausta.”

Vauvat mukaan tanssihaasteeseen!

Koko Suomi tanssii -kampanja on tehnyt alkukevään yhteistyötä Hurraa!-festivaalin ja 100 vauvaa tanssii -tapahtuman kanssa. Kampanja on muun muassa tiedottanut vauvatanssityöpajoista ja kannustanut perheitä tanssimaan myös pienten lasten kanssa.

100 vauvaa tanssii -tapahtuman koreografit Riikka Siirala ja Jenna Rignell ovat mukana myös Koko Suomi tanssii -kampanjassa. Molemmat toimivat tilauksesta tanssihaaste-opettajina pääkaupunkiseudun alueella.

Voisiko kampanjan tansseja tanssia myös vauvojen kanssa? “Miksi ei! Kampanjan tansseja on lupa soveltaa erilaiset ryhmät huomioon ottaen, joten miksei esimerkiksi katutanssia, nykytanssia tai täysin improvisaatiolle vapaata omaa tanssia voisi opettaa ryhmälle vauvasta vaariin!” Rignell muistuttaa, että myös Hurraa! -festivaalin vauvatanssin opetusvideo tulee pysymään YouTubessa, joten sen avulla voi tanssahdella jatkossakin omassa olkkarissa tai vaikka leikkipuistossa.

Hurraa! -festivaali Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa lauantaista 18.3. sunnuntaihin 26.3. saakka.

Tutustu festivaaliohjelmistoon!

Katso videotallenne tapahtumasta

Katso Hurraa! vauvatanssin opetusvideo

Tilaa tanssihaaste-opetusta